MOIKAT JYVÄSKYLÄSTÄ

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Moikka! :) Mulle on tullut tahattomasti pari päivää blogitaukoa, mutta kun tulin Jyväskylään poikakaverin luo, ajattelin että keskityn kaikkeen muuhun paitsi koneella istumiseen! Tosin nyt kun V pelailee pleikkaria, niin mä tulin lukemaan blogit läpi ja päivittämään näitä tämän päivän kuulumisia!
Mun piti tulla Jyväskylään vasta maanantain puolella, mutta suunnitelmiin tuli muutos kun V tuli lauantaiksi Kuopioon töihin ja mä pääsin sen kyydillä tänne. Sunnuntaiyö meni V:n mukana töissä lonkeron ääressä, mutta tänään (maanantaina, vaikka kirjoitankin tätä jo tiistain puolella!) me käytiin katsomassa kissan pentuja V:n siskon luona ja maailman parhaalla mojitolla Revossa.


Ostettiin ekaa kertaa Pappagallon jäätelöitä, ostan tulevaisuudessa lisää! Tää sitruuna oli ihanan raikkaan sitruunan makuista, oisin voinnut syödä koko purkin yksin! V ei lämmennyt tälle, mutta onneks saan silloin itse enemmän, haha!



Tää JBL:n kaijutin on ollut vasta tänään käytössä mutta mä luulen että me käydään ostamassa mulle oma ennen kun lähden takaisin Kuopioon! Ihan huippulaite piknikille tai ulkotöihin ja mikä parasta, toi on iskun ja veden kestävä ja äänenlaatu on h-u-i-k-e-e!



V:n koira oli grillimaisterina meidän kanssa. Pieni vaan kyttäsi jäähtymässä olevia pihvejä ja makkaroita ja sai kerjättyä multa vähän turhankin monta makkaraa! Mä en vaan voi vastustaa koirien ruskeita silmiä! <3



Huomenna me mennään asukuvailemaan jos säät sallii! Facebook varoitteli mua sateesta mut mä aion uhmata sitä! Ostin kivan paidan Ginasta ja haluisin huomenna kuvat se päällä. Mä tiedän että mulla ei oo taas viikkoon kuvaajaa, joten mä toivon että huomenna meillä olis aikaa (ja säätä) kuvata. :)

Onko teidän viikko lähtenyt käyntiin yhtä rennoissa merkeissä? :)

Snäpissä ja Instassa @ttaru_t on mahdollista seurailla mun ja V:n päivien kulkua! :)

12 kommenttia:

  1. Onpas kivoja kuvia! Toi JBL kajari on ihan paras, itselläkin on vastaava ja ollut kyllä ahkerassa käytössä :)

    https://fiiaelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mun on ehkä pakko ostaa oma! :)

      Poista
  2. Yhellä kaverilla on myös tommonen JBL:n kajari ja se on myös tosi hyvä, et nyt oot jo toinen joka tätä tavallaan sen lisäksi hehkuttaa. Mulla on nyt tosi huono matkakajari, joten pitäs ehkä joskus uhrata ja ostaa tommonen et vois kuunnella pinkikillä tai rannalla musaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä en matkakajareista mitään ymmärrä, mut tuossa on tosi hyvä äänenlaatu! :) Mulla ei oo omaa kajaria mut ehkä nyt on pakko ostaa oma!

      Poista
  3. Kiva postaus! Ja addasin sut snäpissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja hei, ihan huippua, kiitti! :)

      Poista
  4. En ookaan nähnyt tuota jäätelöä ainakaan missään täällä päin myynnissä. Pitääpäs yrittää katsoa löydänkö ja kokeilla! :D Mulla on muuten samanlainen kaiutin ja tuo on kyllä niin kätevä ottaa mukaan minne sitten meneekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä löysin oman Prismasta! :) Toi oli ihanaa, en pääse yli siitä miten hyvää ja freshiä se oli! <3 Hah, tosi moni kehuu tuota kaijutinta ja oon kyllä yhden kerran käytön jälkeen sitä mieltä että nappiostos! :)

      Poista
  5. Mullakin on ton tapainen JBL:n kajari ja se on niin loistava! En osais elää ilman enää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiii, kai mun on pakko hankkia se kun kukaan ei sano mitään negatiivista! :D

      Poista
  6. Tosi kivoja kuvia! Noita Pappagallon jäätelöitä ois kiva testata, kaupassa on vähän tullut jo sillä silmällä kateltua niitä :)

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Suositukset ainakin sitruunalle! Haluun kans kokeilla sitä pistaasia! :)

      Poista

xxx