ANNA AIKAA MYÖS ITSELLESI

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Tiedätkö sen, kun et vaan osaa sanoa millekään asialle ei. Aina voi joustaa vähän lisää, aina voi tehdä ylimääräisen työvuoron, aina voi perua muut menot koulun ja työn takia. Tiedätkö millaista on elää 20 tunnin yöunilla viikkoja tai viettää viikossa yksi vapaapäivä kolmen vuoden ajan.

Mä voin nyt myöntää että tuo yllä oleva teksti on ihan omasta elämästä kirjoitettu. Mä oon se joka ei osaa sanoa ei ja joka mielellään ahnehtii kaikki mahdolliset tehtävät itselleen. Mutta sille on ollut tosi hyvä syy. Mä haluan valmistua ajoissa tai mieluummin etuajassa mun koulusta. Mä myös rakastan mun työtä niin paljon, että se on vienyt mun kaiken vapaa-ajan. Ja oonkin jaksanut sitä kolmisen vuotta ilman taukoja samalla opiskellen täyspäiväisesti. Tykkään mun työstä edelleen enkä oo sitä ihan heti vaihtamassa! Mutta kuitenkin vuosien työn ja opiskelun yhdistäminen on kuluttanut mut ihan loppuun. Tämähän on ihan mun oma vika, koska saan itse päättää mun työvuoroista enkä mä ikinä kieltäydy niistä enkä myöskään osaa aikatauluttaa koulua ja työtä sitten yhtään keskenään. Pieni syysmasennus antaa tähän myös oman osansa. Mä myös nostan ahkeruuden mun arvomaailmassa pelottavan ylös ja haluan tottakai itse elää omien arvojeni mukaisesti.

Mulla oli ensimmäinen viikonloppuvapaa ikinä mun syyslomaviikolla. Ja mä huomasin miten hyvältä se tuntui! Kun mä perjantaina menin takaisin töihin, mä tajusin miten rikki olin ollut viimeiset kuukaudet. Mulla ei oo ikinä ollut niin kivaa töissä, mulla oli oikeesti ikävä sitä hommaa! Tajusin, että pieni tauko tekee kaikille hyvää. Et oo yhtään huonompi ihminen vaikka pyytäisit välillä vapaata. Tätä mun pitää vielä uskotella itselleni, että vapaat on ihan ookoo juttu. Ja niiden jälkeen on niin mahtava fiilis ja oon työssänikin parempi!

Opin, että tästä eteenpäin mun pitää pyytää useammin vapaata, koska mä en oo todellakaan niin korvaamaton kuin kuvittelisin. Mun ei myöskään tarvii tuntea huonoa omatuntoa, jos yksi koulupäivä jää välistä. Mun ei tarvii valvoa koko yötä miettien että jos herätyskello ei soikaan aamulla tai mä en siihen herää. Seuraavalla kerralla sitten uusi yritys!

Tää postaus on nyt kaikille teille joista tuntuu että pieni loma tekisi hyvää! Se tekee ja se on varmasti ihan ansaittua! Oot varmasti aivan huippu tyyppi vaikka joskus tarvitset taukoa. Tauon jälkeen jaksaa antaa ainakin sen 110% niille tärkeille asioille ja etenkin itselleen! Ja se on enemmän kuin OK. 💗

8 kommenttia:

  1. Mä niin osaan samaistua tähän.. Aiemmin vedin töissä aina ihan sata lasissa, tein kaikki mahdolliset vuorot ja olin sitten "salaa" ihan superväsynyt. Sitten T sanoi mulle siitä,että pitäis vähän relata, koitin opetella rentoutuun ja relaan. Nyt pari vuotta myöhemmin, teen vaan ne vuorot mitä listoissa on ja joskus jotain ylimäärästä. Koen,että voin paremmin, kun en haali ihan kaikkea ja oon opetellut sanoon ei. Ei muuten ollut ihan hirveen helppo tie ;) Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Tuo ei:n sanominen on oikeesti vaikeeta, mutta pakkohan sitä on opetella! Ja oli ihana huomata miten pieni breikki teki niin hyvää! Nyt pitää tehdä töitä sen eteen ettei tule yliväsymystä! :)

      Poista
  2. Oon ite myös vähän samanlainen, että jotenkin se ein sanonminen on todella vaikeaa. Varsinkin kun teen kaikki jutut niin tunnollisesti ja tarkasti, niin se on joskus vähän vaikea yhdistelmä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! :) Mulla taas menee siihen, että teen puolitehoilla kaiken kun en jaksa paremmin, mutta silti pakko saada lisähommia! :/

      Poista
  3. Mäkin osaan samaistua, terveisin kaksi vuotta täysipäiväisenä opiskelijana ja kokoaikaisena työntekijänä :D Monimuotokoulutus ton mahdollisti, mutta ei se vaan siihen jäänyt kun lähdin vaihtoon. Välillä mietin, että mitä oikein järkeilin kun nytkin oon täällä vaihdossa hamstrannut Suomesta kolme viisi virtuaalikurssia näiden täällä käytävien lisäksi, plus siihen päälle kaikki matkailut sun muut täällä. Onneksi välillä voi ottaa pari iltaa ihan vaan itselleen ja mulle toi matkailu ja uusien paikkojen näkeminenkin on onneksi sitä kaivattua omaa aikaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ootpa sä siellä vaihdossakin hamstrannut kursseja! :D Mäkin vaan aina mietin kun teen vaan mahdollisimman paljon että se palkitaan myöhemmin! :) Vaikka kurssien suorittaminen, ainakin valmistuu ajoissa tai mieluummin vähän ennemmin! :)
      Tuo uusien paikkojen näkeminen on kyllä ihanan rentoo ja tekee varmasti hyvää! :)

      Poista
  4. Oma-aika on kyllä niin tärkeää! :) Kiva kun kirjoit tästä aiheesta. Itse koitan joka päivä ottaa vähän omaa aikaa, aina se ei onnistu, mutta ainakin koitan. Vaikka teen paljon töitä(tai no mikä on paljon) niin vapaa-ajalla koitan rentoutua parhaani mukaan, että jaksaa sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin kans että se oma aika on tosi tärkeetä, en ikinä ajatellut että se olis! :) Vapaa-aikaa pitäis oppia hyödyntämään oikeesti! Mun vapaat on aina mennyt stressatessa niin se ei oo kyllä rentouttanu yhtään, hah! Mutta tästä sitä oppii rentoutumaan! :)

      Poista

xxx