VUODEN ENSIMMÄINEN ARVONTA

keskiviikko 3. tammikuuta 2018


Moikka taas ja ihanaa uutta vuotta! 💗 Tuntuu, että en olisi tehnyt blogijuttuja pitkään pitkään aikaan, ja se on oikeastaan ihan totta! Olin joulun aikaan pari viikkoa poissa kotoa ja mun kamerasta sattui loppumaan akku lomaillessa. Kuvasaldo joululta on siis 0. Toisaalta oon myös halunut viettää aikaa sukulaisten ja poikaystävän kanssa ilman kameraa ja tietokonetta. Oon odottanut tätä vuoden vaihtumista paljon, koska musta tuntuu, että oon sata kertaa energisempi ja paremmalla tuulella nyt uuden vuoden jälkeen. Ja en malta odottaa että pääsen taas kunnolla blogin pariin kunhan pääsen kuvailemaan!

Mutta hei, nyt siihen asiaan! Haluan aloittaa uuden blogivuoden arvonnalla, josta jo vihjailin tuossa alkutalvesta. Halusin arpoa täällä mulle tarpeettomat The Body Shopin joulukalenterin luukkujen sisällöt täällä, mutta hankin siihen pientä extraa. Ihastuin Jeffree Starin joulukokoelman Santa Baby-huulipunasävyyn niin paljon, että joku voittaa myös sen itselleen, jeii!


Jeffree Star Velour Liquid Lipstick sävyssä Santa Baby. Jeffreen huulituotteet ovat mun ylivoimaisia suosikkeja ja limited edition-sävy ja pakkaus tekee tästä vielä paremman! Tai siis, kenen mielestä tuo huulipunapakkaus ei muka olisi kaunis?


The Body Shop Born Lippy-huulirasva ja Eye Definer Crayon Khol-kajaali. Mä en rajaa silmiä yhtään mitenkään, joten tämä ja pientä sävyä sisältävä huulirasva pääsevät uuteen kotiin! Oon kuullut tuosta huulirasvasta kehuja, joten toivottavasti se ilahduttaa arvonnan voittajaa!


Ripsien taivuttimet ja kulmaharja myös Body Shopin kalenterista!


Mansikan tuoksuinen suihkugeeli ja mangon tuoksuinen Whipped-Lotion. Mango ja mansikka tuoksuvat niin hyvältä! Mango on yksi mun suosikki Body Shopin tuoksuissa!

ARVONNAN SÄÄNNÖT

♡ Liity lukijaksi Bloggerin kautta tuosta oikealta puolelta!
♡ Jätä kommentti, jossa kerrot nimimerkin, jolla luet blogia, sähköpostiosoite ja kerro mulle mitä sä odotat tältä vuodelta!
♡ Arvonta suoritetaan uudelleen, mikäli voittajaan ei saada yhteyttä viikon sisällä arvonnasta.
♡ Palkinto postitetaan vain Suomeen.
♡ Arvonta alkaa NYT ja päättyy sunnuntaina 14.1.2018 !

Palkinto on kokonaan itse hankittu.

Onnea arvontaan! 💗

58 kommenttia:

  1. Kiva arvonta! :)

    Luen blogiasi nimellä Milla ja sposti: millaviivamari@luukku.com

    Ja mä en oikeestaan odota mitään tältä vuodelta, kunhan vain on töitä niin asiat rullaa hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Arvonnassa mukana bloggerin lukija nimimerkillä annikajokinen
    Odotan tältä vuodelta lisää positiivisia kokemuksia ja uutta työpaikkaa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Tällä omalla nimimerkillä luen! :) Tältä vuodelta odotan ehdottomasti muutamaa ulkomaanmatkaa eniten! <3

    henna94@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Luen sun blogia tällä samalla nimellä, eli Sini! Tältä vuodelta odotan kesää sekä onnellisuutta. sininblogi@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Luen sun blogia nimimerkillä Mari ja sähköpostiosoite on mari.pulliainen@hotmail.com. Eniten tältä vuodelta odotan kesän festareita!

    maripulliainen.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Luen nimellä ttiidu, s-posti on: tiia96@luukku.com, toivon tältä vuodelta terveyttä ja ihania hetkiä läheisten kanssa

    VastaaPoista
  7. Luen sun blogia nimellä Sofia :) Mä odotan eniten tältä vuodelta kesää, koska oon ensimmäistä kertaa (toivottavasti) menossa oikein kunnolla kesätöihin! :)

    sofia.pelkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Omalla nimellä seurailen. Odotan uusia kokemuksia ja lomareissua.
    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa! :)
    Odotan kovasti ensi kesää :)
    Matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Odotan muuttoa ja uutta alkua..t.kati. ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  11. Mukana kivassa arvonnassa! Luen Bloggerin kautta nimellä Elise H.
    Odotan tältä vuodelta tasaista hyvää elämää ja terveyttä itselleni ja koko perheelle :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Bloggerin lukijana mukaan arvontaan. Seuraan nimellä Salli M ja ihan odotan että kaikki menee hyvin tänä vuonna. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana :) homonukke nimimerkillä luen ja sähköposti on jasu.mcr@hotmail.com. Odotan kesää ja tulevia matkoja<3

    VastaaPoista
  14. Odotan paljon uudelta työltäni :) Mukana arvonnassa!

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Bloggerin kautta luen. Odotan järjestäytyneempää arkea, että ehtisi töiltä tekemään kaikkia kivoja juttuja. Ja oikeaa kesää viime vuoden sateiden jälkeen.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Lukijana tällä nimellä. :) Lomia odottelen :D

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  17. Oi miten kivaa, ehdottomasti pitää olla tässä mukana! :)

    Seuraan blogia nimellä Lotta ja minut saa kiinni s-postista lotta1.aaltonen@gmail.com
    Odotan tältä vuodelta uusia kokemuksia ja sitä, että toteutuuko pitkäaikainen unelma ja suunnitelma; puoli vuotta Amerikassa.

    VastaaPoista
  18. Bloggerlukijana mukaan ja samalla nimellä jolla kommentoinkin.
    Odotan tutustuvani uusiin ihmisiin ja oppivani paljon uusia juttuja.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Omalla nimellä seurailen, tosin nähtävästi tiedoissa on entinen sukunimi :D. Tältä vuodelta odotan eniten meidän koiravauvaa, joka saapuu huomenna kotiin <3.
    laurasblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  20. Bloggerin kautta luen :) Odotan ehdottomasti valmistumista ammattiin ja reissuja! <3

    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Oi ihania tuotteita, mukana ollaan. Luen sun blogia nimellä Tiia Emilia.
    Odotan ensi kesää ja uusia kokemuksia.
    tiiaemiliaww@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana :) Odotan reissaamista ja kesää :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Luen blogia tällä nimimerkillä :)
    Tältä vuodelta odotan eniten opiskelujen loppuunsaattamista!
    emilisko@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana ollaan arvonnassa. Vuodelta odotan uusia asioita! Seuraan nimellä Kati! ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Mukana ollaan arvonnassa. Vuodelta odotan uusia asioita! Seuraan nimellä Kati! ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  26. mukana :) omalla nimellä seuraan, odotan kesää.
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana!! Odotan uusia kokemuksia ja tutustumista uusiin ihmisiin.

    En tiedä millä nimellä seuraan. Ehkä nimellä Lumikukka, joka on google-käyttäjäni nimi.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Luen blogiasi nimellä Mervi Partanen. Odotan tältä vuodelta,että löydän työpaikan. Sellaisen jossa ihmisiä kohdellaan tasavertaisesti ja ilman pelkoa,että joutuu työpaikkakiusaamisesta kärsimään. merwii@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Seuraan blogiasi klaara nimellä. Odotan tältä vuodelta parempaa terveyttä sekä keväälle suunniteltua aurinkolomaa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Mukana kivassa arvonnassa :) Odotan ihan älyttömästi uutta puutarha kautta :) maatiaiskananen@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana kivassa arvonnassa. Luen tällä nimimerkillä bloggerin kautta. Odotan eniten kesää ja kesälomaa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  32. Bloggerin kautta luen. Tulevalta vuodelta toivon ja odotan terveyttä ja uutta innostavaa työtä. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Bloggerin kautta :) Odotan tai toivon terveyttä ja onnellisia hetkiä <3
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Omalla nimellä bloggerin kautta luen. Tältä vuodelta odotan onnistumisia, uusia ihmisiä ja kesää <3 mimmi.ollanketo@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mitä odotan tältä vuodelta, hmm.. Leppoisaa kesää, ilmat voisivat olla semmoiset suotuisat :'D Ehkäpä reissua Tuurin kyläkaupalle ja hyviä uutuusjäätelöitä! :D


    Bloggerin kautta luen :) talkandbake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  36. Ihana arvonta! Aino L nimellä luen bloggerin kautta.
    Tältä vuodelta odotan kivoja hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa ja olen myös aloittanut terveellisemmän elämäntavan (jo viime vuonna tosin) joten toivon että onnistun pitämään sen yllä :)
    Hyvää uutta vuotta sinulle myös!

    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Luen blogiasi bloggerin kautta ihan Katja nimellä. Tältä vuodelta odotan eniten valmistumista lähihoitajaksi :)

    katja.rajala99@gmail.com

    VastaaPoista
  38. omalla nimellä seuraan :-) mukana! ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Bloggerin kautta messissä, nimimerkkinä Erja Kemppainen :) Ihana blogi muutes! Odotan mahdollista reissua Lappiin <3
    erelkee@gmail.com
    http://erelkee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  40. Luen täällä nimellä :) Odotan kovasti ainakin matkustelua ja sitä, että tapaan ystäväni vaavin ekaa kertaa! <3
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  41. Tosi ihana arvonta<3 Luen sun blogia tällä käyttäjällä, ja mukana ollaan! Mä ootan tältä vuodelta eniten valmistumista :D

    elli.leppiniemi@live.fi

    VastaaPoista
  42. Bloggerin kautta eekku80
    eekku80@netti.fi
    Kyllä kai se on vaan ihana seurata tuota pojan kehittymistä päivä päivältä

    VastaaPoista
  43. Omalla nimellä bloggerin kautta.
    En odota muuta kuin että eräs läheinen parantuu <3 Oma terveys nyt on jo mennytkin lopullisesti :(

    heli(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  44. Luen kommennointi nimellä. Odotan tältä vuodelta uusia työkuvioita ja menestystä alkaviin lisäkoulutuksiin liittyen työhöni.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  45. Nimimerkillä Julia Heikkinen mukana! Odotan yhdessä oloa, hienoja hetkiä ystävien kanssa ja uusia kokemuksia, matkustelua ja rentoutumista.
    juliaheikkinenn@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Bloggerin kautta. Odotan kovasti ensi kesän lomamatkaa :)
    Helmityttonen@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Odotan omien tapahtumien tuottamista sekä kesää tietysti :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Bloggerin kautta mukaan nimellä "Hanne". Odotan alkaneelta vuodelta paranevaa terveyttä ja sopuisuutta lähipiirin ihmissuhteisiin. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Rakkautta odotan ja toivon eniten uudelta vuodelta <3
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  50. Bloggerin kautta.
    Odotan tai toivon enemmän vapaa-aikaa :) Liikaa töitä...
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Ihana arvonta :) Mukana isolla innolla! bikkena olen
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Oi ihania tuotteita tässä! <3
    Tällä käyttäjällä seuraan sun blogia ja odotan jo kovasti kesää. :)
    ellamaari95@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Bloggerin kautta tällä nimimerkillä seuraan :) eniten tässä vuodessa odotan, että se toisi uusia tuulia, aika tasaista perus arkea, töitä ja koulua oli viime vuosi. Joten tänä vuonna olisi ihanaa jos tapahtuisi edes jotain jännää tai pääsisi johonkin reissuun :D

    caretoshareblog@outlook.com
    https://jennakaroliiiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  54. Seuraan nimellä Siinatar ja tältä vuodelta odotan jotain kivaa reissua =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Luen blogiasi bloggerissa nimellä Hilda Hissu.
    Eniten odotan lomailua ja uusien ihmisten tapaamista.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Sama nimimerkki, nimen ja s-kirjaimen välissä saattoi olla välilyönti. Odotan tältä vuodelta matkustelua.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  57. Luen blogiasi Sanni Miettinen nimellä ja odotan tältä vuodelta eniten ulkomaanmatkoja ja uusia kokemuksia! Lisäksi autokortin saaminen on yksi tämän vuoden kohokohdista, jos sen tulen saamaan! :-D
    sanniijuliaa@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Luen nimim. Henna73 ja tältä vuodelta odotan muutoksia elämään (ehkä jopa muutto toiselle paikkakunnalle)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista

xxx