HELPOT SITRUUNAMUFFINSSIT

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018


Ei voi olla huono päivä jos aamukahvilla on tarjolla lämpimiä muffinsseja! Mä päätin heti herättyä alkaa leipomaan ja reilussa puolessa tunnissa nämä muffinssit olivatkin valmiita. On kaksi asiaa mitä mä osaan leipoa, juustokakut ja muffinssit, ja tälläkin kertaa nämä onnistuivat tosi hyvin! Vaikka ulkonäkö ei ole maailman kaunein, niin maku korvaa sen. Rakastan sitruunaa ja näissä sitä on paljon! Keittiössä odottaa pieni leipomisen jälkeinen kaaos, joten mä menen seuraavaksi tiskaamaan ja järjestelemään paikkoja! Pitäkääs ihana ja rento sunnuntai-ilta! ♡

Mikä on sun lempparimaku muffinsseissa?



AINEKSET // TAIKINA

2 munaa
1½ dl sokeria
200 g sitruunatuorejuustoa
1 sitruunan mehu
1 dl rasvaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

KUORRUTE

200 g sitruunatuorejuustoa
½ dl tomusokeria

KORISTEEKSI

nomparellejä, kukkien terälehtiä, sitruunalohkoja, minttua...

VALMISTUS

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot ja leivinjauhe ja sekoita. Lisää taikinaan rasva ja tuorejuusto ja purista sitruunasta kaikki mehu taikinaa. Sekoita tasaiseksi ja jaa taikina muffinssivuokiin, tästä ohjeesta tulee 10 isoa muffinssia. Paista noin 25-30 minuuttia.
Sekoita kuorrutteen rahka ja tomusokeri keskenään ja levitä se jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele haluamallasi tavalla.




10 kommenttia:

  1. Ihanan helpon ja raikkaan kuuloinen ohje ja ihana kun joku jaksaa heti aamusta ruveta leipomaan! Itse haaveilen lämpimistä sämpylöistä heti aamulla, mutta niiden tekemiseen kuluu nälkäiselle ja aamukrantulle hiukan liian kauan aikaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä helppoja tehdä ja tosiaan raikkaita! :) Etenkin jos jättää tuon kuorrutteen pois! :)
      En mäkään leivo usein aamuisin, mutta nyt teki mieli jotain makeaa! :)

      Poista
  2. Nam miten hyvältä näyttää ja kuulostaa!

    http://www.lily.fi/blogit/janita-johanna

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköisiä muffinsseja! <3 Ja sopii just hyvin kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tajusin vasta tän postauksen julkaisemisen jälkeen että nää on ihan kevään ja pääsiäisen väriset! <3

      Poista
  4. Voi nam, näyttää niin hyvältä♥ En oo ikinä kokeillu sitruunamuffinsseja, mutta nää on varmasti herkullsisia. Itse pidän luultavasti eniten suklaa- tai mustikkamuffinsseista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä hyviä! <3 Suklaa- ja mustikkamuffinssit on hyviä, kokeile joskus muuten valkosuklaata ja sitruunaa! :)

      Poista
  5. Näyttää ihan superhyvältä😍

    VastaaPoista

xxx