AARNI KELLO + ALEKOODI

perjantai 13. huhtikuuta 2018


*yhteistyössä Aarni

Tiedättekö, kun jonkun brändin takana on niin mielenkiintoinen tarina, että sitä käy lukemassa useaan kertaan ja siitä kertoo vielä omille kavereille? Mulle kävi näin kun törmäsin ensin Facebookin mainoksissa Aarniin ja Aarnin tarinaan.


Aarni on kolmen ystävyksen, Pyryn, Niklaksen ja Samulin yritys, jonka idea on syntynyt saunan lauteilla kaikkien yhteisestä kiinnostuksesta luontoa ja rannekelloja kohtaan. Heille oli selvää, että puu olisi täydellinen ja uniikki materiaali heidän rannekelloihinsa.


Aarni käyttää suunnittelussa aikaa ympäristöstä huolehtimiseen ja kunnioittaa ympäristöä  myös valmistusprosessissa. Aarnin jokaisessa tuotteessa käytetään vain parhaita materiaaleja ja valmistusmenetelmiä, ja jokainen tuote testataan ennen myyntiä. Aarni-kellot käsitellään erikoisöljyllä ja se riittää. Kello on ajaton, ympäristöä kunnioittaen valmistettu ja kotimainen. Aarneihin käytettävä puu on ulkomailta tullessaan sertifioitu ja alkuperämaa on selvillä, kotimaisen puun alkuperän pystyy jäljittämään paikkakunnan tarkkuudella. Aarnille on selvää, että mikään käytettävä puulaji ei saa olla uhanalainen. Ympäristöä ajateltiin myös kellon postituksessa, sillä paketti lähetettiin käyttäen Posti Green-kuljetusta!


Sain valita Aarnin puisista kelloista itselleni mieleisen ja päädyin tähän upeaan pihlajasta valmistettuun kelloon. Mietin pitkään Pihlajan ja mustan Eebenin välillä ja luulenkin, että Eeben on pakko hankkia vielä myöhemmin! Kevättä ja kesää silmällä pitäen valitsin tämän vaaleamman pihlajan ja en voisi olla tyytyväisempi tähän valintaan!

Puinen kello on osoittautunut aivan äärimmäisen ihanaksi käytössä. Se on todella kevyt, siis todella todella kevyt, eikä sitä huomaa melkein ollenkaan käytössä. Kellossa ei ole yhtään terävää kulmaa, vaan kaikki osat on hiottu tarkkaan sileäksi. Sveitsiläinen koneisto ja tarkat yksityiskohdat tuntuvat laadukkailta ja minua ilahduttaa se fakta, että kello on valmistettu suomalaisesta pihlajasta. Jokainen kello on myöskin uniikki johtuen puun kuvioinnista ja sävystä ja mun mielestä on kiva ajatus, että mun ranteessa on jotain sellaista, mitä ei keneltäkään muulta löydy. Puinen säilytysrasia tuntuu myös laadukkaalta ja kello on sen sisällä varmasti turvassa pölyltä ja kolhuilta.


Kiva juttu näissä kelloissa on myös se, että nämä sopivat tosi hyvin niin miehille kuin naisille! Näissä kuvissa tämä kello on kuvattu osana tyttömäistä kokonaisuutta, mutta tämä on toiminut myös hyvin nahkatakin ja farkkujen kanssa! Lisäksi mun poikaystävä yrittää lainailla tätä kelloa aika usein, joten mun on ehkä hankittava Villelle oma Aarni!

ALEKOODI AARNIN VERKKOKAUPPAAN

Koodilla "Taru15" saat -15% Aarnin verkkokaupan tuotteista!
Alekoodi on voimassa toukokuun loppuun, joten koodin ehtii hyödyntää vaikka valmistujaislahjaan!
Jos kellot eivät ole sun juttu, niin käy kurkkaamassa Aarnin aurinkolasien valikoima tai lompakot!

Aurinkoista viikonloppua! ♡

14 kommenttia:

  1. Nämä ovat kyllä sieviä kelloja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Tosi ihana että tän saa sopimaan tyttömäisen kukkamekon kanssa mutta poikaystävä voi yhdistää kellon myös omaan asuun! :)

      Poista
  2. Onpa kauniin erilainen rannekello :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! <3 Ihana että tuo materiaali on niin erikoinen, mulla ainakin kaikki muut kellot on metallia! :)

      Poista
  3. Vautsi miten ihana <3 Tosi mahtava tarina kans noiden takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarnin tarina on kyllä ihana! <3 Tää kello on kyllä täydellinen nyt kevääksi! :)

      Poista
  4. Wau, todellakin persoonallinen kello ja tosi ihanakin vielä! Kyllä tuollainen kelpaisi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? <3 Tää on kyllä kivan erilainen! :) Käy kurkkaamassa noi muutkin kellot! :)

      Poista
  5. Kaunis kello! <3 Ihanaa, kun jokainen kello on uniikki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jotenkin tosi ihana ajatus! <3

      Poista
  6. Tää on kyllä tosi kivannäköinen kello, oonkin ihastellut sitä sun instakuvissa. :)
    Ja aika hauska tarina näiden kellojen takana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä kaunis kello, tää väri sopii niin hyvin tähän vuoden aikaan! :) Ja eikö, mun mielestä toi tarina on ihana! :)

      Poista
  7. Oon joskus pohtinut vakavasti puista kelloa!! Toi on kyllä ihan super nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tää on kyllä ihana! :) Tuo keveys on ihan mahtava juttu, samoin se, miten kivalle tuo puu tuntuu iholla! Ja kiva kun nää sopii ihan kaikille! :)

      Poista

xxx